Tiesuunnittelija

Toimintamme laajentuessa haemme useampia tiesuunnittelijoita Liikenneväylät-yksikköömme Tampereelle. Tärkein tehtäväsi on toimia suunnittelijana monipuolisissa ja mielenkiintoisissa hankkeissa. Projektikantamme muodostuu esisuunnittelusta aina rakennusssuunnitteluun asti. Väyläsuunnittelun ammattilaisena pääset kokemaan projektisuunnittelun laidasta laitaan – pienistä paikallisista projekteista aina valtakunnan kärkihankkeisiin asti.

Odotamme
Odotamme sinulta soveltuvan koulutuksen (DI tai ins.) ja teknisen osaamisen lisäksi kykyä työskennellä sekä itsenäisesti, että osana tiimiä.  Voit olla vastavalmistunut tai kokenut osaaja – suunnittelemme roolin osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan.

Asiakasrajapinnassa toimiminen on sinulle luontevaa ja pystyt konkretisoimaan hankkeen hyödyt ja haasteet ymmärrettävällä tavalla, ja vastaamaan projektiesi laadukkaasta toteutuksesta asiakkaille. Olet kiinnostunut alan kehityksestä ja sinulla on aktiivinen ote sekä oman työsi, että suunnitteluprosessien kehittämiseen. Pystyt kantamaan vastuun omasta panoksestasi ja työskentelemään myös paineen alla.
 

Ramboll työyhteisönä
Yrityskulttuurimme perustuu vahvasti ihmislähtöisyyteen. Olemme tutkitusti yksi Pohjoismaiden suosituimmista työnantajista alallamme. Monialaisena ja kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme hyvät puitteet itsensä kehittämiseen sekä monenlaisia uramahdollisuuksia. Vastuullisuus asiakkaita, yhteiskuntaa ja työntekijöitä kohtaan on keskeinen liiketoimintaamme ohjaava periaate. Haluamme edistää ja tarjota palveluja ja ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä.

Hakemukset
Lähetä hakemuksesi tehtävään täyttämällä hakulomake kohdasta "Hae työpaikkaa" viimeistään sunnuntaina 31.12.2018. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Marko Turkki, puh. 0400 512 123.

Deadline 2019-01-01
Workplace Tampere

Ramboll

Ramboll
240 Blackfriars Road
London SE1 8NW
United Kingdom
Tel: +44 20 7631 5291
Fax +44 845 299 1610

Mail: london@ramboll.co.uk

Company registration

Company registration

Ramboll UK Limited. Registered in England & Wales. Company registration no. 03659970. Registered office: 240 Blackfriars Road, London SE1 8NW